Intohimolla ja työteliäisyydellä kohti Shanghaita

Kondiittorikisälli Oskari Takkinen on valittu edustamaan Suomea kondiittorilajissa WorldSkills Shanghai -kilpailussa lokakuussa. Koska kilpailun taso on kova, Oskarin valmentautuminen on alkanut jo vuosi sitten. Paitsi kilpailijalta itseltään, myös koko tiimiltä vaaditaan kovaa ammattitaitoa, intohimoa ja työteliäisyyttä.

Suomen kilpailijat WorldSkills Shanghai 2022 -kilpailuun Kiinaan valittiin karsintakilpailuiden kautta jo viime syksynä. Koronapandemian vuoksi kilpailua kuitenkin siirrettiin vuodella eteenpäin. Se järjestetään 12.–17.10. erityisin koronavarotoimin. Joukkue elää Shanghaissa niin sanotussa kuplassa, jossa kontaktit ulkomaailmaan ovat rajoitettuja.

– Tieto lähdöstä tuli vasta ihan hiljattain koronan takia. Kyllähän tässä jännitettävää riittää. Valmentautumisen olen aloittanut kuitenkin jo vuosi sitten, kun minut valittiin kisajoukkueeseen. Virallinen valmentautuminen alkaa kolmisen kuukautta ennen tapahtumaa, kun saamme tietää tehtävät. Sitten jään treenivapaalle, enkä ehdi tekemään mitään muuta kuin keskittymään kisaan, kertoo Oskari Takkinen.

Kilpaileminen on Oskarille tuttua. Vuosina 2017 ja 2018 hän voitti Rinkeli Grand Prix -kisoissa kultaa, samoin Taitaja-kilpailussa vuonna 2018.

Kilpailijan tukena on sitoutunut valmennustiimi

Oskari opiskelee Turun ammatti-instituutissa kondiittorimestariksi. Kilpailuihin valmistautuminen on osa kondiittorimestaritutkinnon opintoja. Lajikohtaista peruskauden valmennusta Oskari saa Saimaan ammattiopistossa Sampossa Lappeenrannassa, sillä Sampossa lehtorina työskentelevä Markku Vengasaho on myös Skills-lajipäällikkö. Hän vastaa kondiittorilajin valmennuksesta yhdessä tiimin kanssa.

– Sampossa on ollut ihan mahtavaa. Suomessa ei kovin moni saa tällaista mahdollisuutta, joten olen todella tyytyväinen. Täällä on huippukouluttajia, joita ei muualla ole. Olen oppinut heiltä todella paljon, ja ammattitaitoni on kasvanut valtavasti. Aloitin Sampossa valmentautumisen vuosi sitten, ja periaatteessa kaikki on tehty kisoihin valmentautuminen edellä, toteaa Oskari tyytyväisenä.

Kilpailijan lajikohtaisessa valmennustiimissä jokaisella on oma roolinsa. Oskarin opettaja, Skills-huippuvalmentaja Arja Korhonen-Masalin Turun ammatti-instituutista toimii Oskarin lähivalmentajana. Shanghaihin Oskarin kanssa lähtee ekspertti Outi Suopanki Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta. Hän toimii kisoissa paitsi tuomarina, myös kilpailijan lähimpänä kumppanina ja rinnalla kulkijana. Myös Oskarin varakilpailijan opettaja, Skills-huippuvalmentaja Juliana Hokkanen Etelä-Savon ammattiopisto Esedusta toimii tukena valmentautumisessa.

– Koska valmentautumiseen pitää panostaa todella paljon, on mahtavaa, että työnantajani Petris Chocolate on innoissaan ja antaa minun harjoitella myös työpaikalla. Teen siellä suklaatöitä. Suklaa on mun juttu ja siinä olen vahvimmillani. Sampossa olen treenannut pastry-puolta ja paljon myös todella nykyaikaisia, hienoja peruskonditoriatuotteita. Kaikki on ollut huippua. Mieleenpainuvin kerta Sampossa on kuitenkin ehkä ollut se, kun teimme suklaa -showpiecejä. Kaikki perusjutut pitäisi olla kunnossa, kun saamme viralliset kisatehtävät. Sitten on kiire muutamassa päivässä päättää, mitä tehdään, selostaa Oskari.